TiinaElovaara Life. Laughs. Sports. Politics. Justice.

Trump, anna Amerikan olla enemmän

Amerikan presidenttinä on nyt vuoden ajan toiminut Donald Trump. Tasan vuosi sitten istuimme Suomen suurlähetystön residenssissä seuraamassa ääntenlaskentaa. Se veti vakavaksi. Emme tienneet mitä Trumpin kausi tuo tullessaan. Sittemmin on käynyt selväksi, että kyse ei ole politiikasta. Kyse on henkilökeskeisestä johtamisesta, joka ei sisällä mitään yleistä politiikkalinjausta, jota muu hallinto tai senaatti voisi johdonmukaisesti seurata.

Trumpin keskeiset tavoitteet, sosiaali-ja terveysuudistus, verouudistus sekä vahvasti tiukempi maahanmuuttopolitiikka Meksikon muureineen eivät ole toteutuneet. Keskeisiksi harha-askeliksi voisi todeta USA:n irrottautumisen Pariisin ilmastosopimuksesta sekä Unescosta, Iranin ydinasesulkusopimuksen horjuttamisen sekä kärjistynyt sotilaallinen ja poliittinen kriisi Pohjois-Korean kanssa. Aseelliset yhteenotot ja vastakkainasettelu ovat arkea Amerikassa, mutta aselakia ei olla valmiita muuttamaan vaikka viimeisin verilöyly tapahtui kirkossa Teksasissa. Mitä muutos tiukempaan aselakiin siis vaatisi, jää pelottavaksi kysymysmerkiksi.

Sitä tuleeko Trump saavuttamaan jotain merkittävää edistymistä politiikassa tai kasvamaan valtiomieheksi, on syytä epäillä.

Suomen ja Yhdysvaltain väliset suhteet ovat kuitenkin lämmenneet ja onkin kiinnostavaa kuulla asiantuntijoita Washingtonissa, jotka pitävät Suomen maanpuolustustahtoa ihailtavana esimerkkinä, jota muiden Euroopan maiden tulisi seurata. Suomen talvisota ja nykyinen suhteellisen pragmaattinen suhde Venäjään herättävät kunnioitusta. Suomalaisia pidetään kovina tyyppeinä, talvisodassa Suomen n. 3,7 miljoonan väkiluvusta koottiin n. 340 000 sotilasta. Yhdysvallat toivoisivat Euroopan mailta isompia panostuksia puolustusbudjettiin. Usko voimapolitiikkaan elää ja voi hyvin, Trumpin myötä se on vahvistunut.

Republikaanit etsivät itseään, Trump jakaa mielipiteitä myös puolueen sisäisesti. Politiikan trendi länsimaissa näyttää olevan siirtyminen ohjelma-ja sisältöpolitiikasta identiteettipolitiikkaan ja henkilökeskeisyyteen. Siltikään demokraattien tulevista kovista nimistä ei ole varmuutta. Sukupolvenvaihdos amerikkalaisessa politiikassa on hidasta. Suurvalta on ottanut askeleita protektionismin suuntaan, maskuliininen, militantti politiikka ja retoriikka on vallalla. Silti samanaikaisesti iso osa amerikkalaisista sekä hallinnosta etsii kestävämpiä ratkaisuja ja keskustelu vähemmistöjen oikeuksista, ympäristöstä ja tasa-arvosta jatkuu. Äänenpainot ovat vahvoja.

Amerikkalainen unelma on ristitulessa, jossa valkoinen heteromies näyttelee pääroolia, niin uhossaan kuin ulkopuolisuudessaan globalisoituvassa ja monimutkaisessa maailmassa. Tuskaa voi yrittää ymmärtää, mutta sille on laitettava myös tavoite: valkoinen mies voi löytää paikkansa uudelleen ilman luhistumista. Patriarkka kaipaa uutta identiteettiä, sillä kukaan ei luovu vapaaehtoisesti vallastaan. Pohjimmiltaan globalisaatio ja tasa-arvon kasvattaminen eivät edes ole sellainen uhka minä ne näyttäytyvät. Kyseessä on mahdollisuus olla monipuolisempi. Valkoisen heteromiehen pelko oman roolin vähenemisestä yhteiskunnassa on muokattava mahdollisuudeksi olla jotain uutta. Muuten jäljelle jää katkeria ihmisiä, jotka omassa häpeän ja turhautumisen tunteessaan tekevät pyhän liiton sellaisten henkilöiden kuten Donald Trump, kanssa. Sillä mikään ei tunnu vapauttavammalta kuin se että joku tekee ennakkoluuloistasi ja kapeista mielipiteistäsi poliittisia ambitioita. Se mahtaa tuntua hyvältä. Häpeä on poissa ja tilalla on voima. Seuraukset tälläisestä politiikasta ovat kuitenkin entistä ulossulkevampia. Yhteiskunta ja maailma on pakotettu kehittymään ja muuttumaan. Se on universumin laki jota Trumpkaan ei voi ohittaa.

Suomalaisetkin voittivat sotansa suurempaa vastaan yhdistämällä voimansa, ei jakamalla kansakuntaa. Surullista on että kansamme on pidättänyt itkua Karjalan kannakselta saakka. Tuska on saanut monia muotoja. Ruotsalaiset ovat kuin perhosia meihin verrattuna. Trump, kokoa siis kansasi. Anna valkoisen miehen olla enemmän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Vikaa on kolmessa kohdin. Vanhuksia. joilla ei mitään kokemusta eikä edellytyksiä suurvallan johtoon ei pidä asettaa edes ehdokkaiksi. Yleinen äänioikeus ei toimi, koska äänestystulokset voivat olla tällaisia. Ja kolmanneksi ei presidentillä kuulu olla tällaista valtaa missään maassa, kaikkein vähiten USAn kaltaisessa maassa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

mielenkiinnosta kysyn sinulta, kenellä pitää olla valta? ja miten paljon valtaa?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tähän on helppo vastata. Yhdelle ihmiselle ei tule varsinkaan suurvallassa antaa sellaista valtaa kuin USAssa tai Venäjällä. Kaikki merkittävät päätökset on tehtävä suuremmassa ryhmässä koskien ulkopolitiikkaa, sotimista, valtion varojen käyttöä, valtion velanottoa, lainsäädäntöä, kansalaisten oikeuksia, urkintaa, avainhenkilöiden valintaa, tietojen salaamista jne.

USAssa toki näitä asioita viedään osittain edustuslaitoksiin siunattaviksi, mutta liian paljon jää yhden miehen valtaan päätösten ja aloitteiden osalta. Riskit ovat valtavia, kun valtaan pääsee häiriintynyt henkilö jollainen on Trump ja oli vaikkapa Bush.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #3

ok..

Mites Suomen tilanteessa, joss annettu valta prseessalta pääministerille? toimiiko hyvin?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #4

Meillä ei kenellekään yksittäiselle ihmiselle julkisessa hallinnossa ole annettu paljoa valtaa. Talouselämässä tällaista valtaa kyllä esiintyy ja se valta aina on itse otettu eikä äänestyksessä saatu.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen Vastaus kommenttiin #6

Eikö sinusta pääministerille, ministereillä ole liikaa valtaa?

Minusta nimittäin tuntuu että ollaan siiretty valta pressalta--> pääministerille jota emme edes saa valita.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Amerikan perusongelma on se että poliittinen rep- ja dem- eliitti palvelee vain suurteollisuutta, pankkeja ja rikkaita eikä kansaansa.

Ts ihmisten hyvinvoinnista ei huolehdita ja näkyy sitten erilaisena oireiluna kuten trumppeiluna ja opioidikriiseinä, ammuskeluina yms.

Lopulta järjestelmä oikaissee itsensä jonkinlaisen romahduksen kautta, sillä asteittaiset uudistukset/muutokset lienevät mahdottimia toteuttaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset