TiinaElovaara Life. Laughs. Sports. Politics. Justice.

Aloite lastensuojelun sosiaalityön asiakasmäärän rajoittamisesta 30 lapseen työntekijää kohden

Jätän tänään Tampereen kaupunginvaltuustolle valtuustoaloitteen lastensuojelun sosiaalityön asiakasmäärän rajoittamisesta 30 lapseen työntekijää kohden.

Lastensuojelun sosiaalityön resurssien riittämättömyys on uhka lastensuojelutyön laadukkaalle ja lainmukaiselle toteutumiselle. Lastensuojelutyö on kriisissä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman selvityshenkilön Aulikki Kanaojan maaliskuussa 2018 julkaistussa väliraportissa selviää, että jopa 40 prosentilla palveluiden järjestäjistä sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärät ylittävät valtakunnallisen keskimäärän (30 asiakasta).
Tampereella lastensuojelussa työntekijöillä on jo ollut pitkään suosituksia suurempi määrä lapsia. Vuonna 2017 yhdellä sosiaalityöntekijällä oli keskimäärin 40 lasta, mutta kuitenkin enimmillään 60.

Kaiken kaikkiaan lastensuojelun asiakkaina Tampereella oli vuoden 2017 aikana yhteensä 2559 lasta ja nuorta. Heistä lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli 1921 ja kodinulkopuolelle sijoitettuna 638 (THL, Lastensuojelu 2017 ennakkotilasto). Lastensuojelutyössä on ehdottoman tärkeää, että on riittävästi aikaa asiakkaiden kohtaamiseen ja asioiden selvittelemiseen. Tampereen alueen Sosiaaliasiamiehen selvityksen mukaan vuonna 2017 Tampereella lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on käytettävissä henkilökohtaista tapaamisaikaa 2h/kuukaudessa yhtä lasta kohti.

Sosiaali- ja terveysministeriön lastensuojelun laatusuosituksen mukaan lastensuojelun henkilöstöresurssien tulee mahdollistaa vuorovaikutustyö ja osallisuuden toteutumien. Nykyisillä resursseilla se tavoitteisiin ei päästä. Esittämässäni lastensuojelun asiakasmäärien enimmäismäärien rajoittamisessa työntekijää kohden, on ennen kaikkea kysymys kaikista haavoittuvammassa asemassa olevien lasten ja nuorten oikeuksien ja turvallisuuden suojaamisesta.

Asiakasmäärän rajaaminen on keino jolla varmistamme että lastensuojelun laatu pysyy hyvänä, sosiaalityöntekijän taakka ei kasva kohtuuttomaksi sekä lapsi tulee riittävästi kohdatuksi. On myös varmistettava, että lapsi saa riittävästi tukea myöhemmässä vaiheissaan, jolloin hän itsenäistyy ja lähtee etsimään paikkaansa yhteiskunnassa. Jälkihuolto on keskeinen tekijä siinä, miten nuori aikuinen tulee selviytymään ja löytää opinto- tai työelämäpolun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Jos on liikaa asiakkaita sosiaalityöntekijää kohden, voidaan joko lisätä sosiaalityöntekijöitä tai – vähentää asiakkaita!

Nyt on merkittävänä ongelmana se, että kaikki tahot neuvoloista päiväkoteihin on viritetty tehtailemaan lastensuojeluilmoituksia pienimmästäkin syystä. Parisuhdekriiseissä vanhemmatkin osallistuvat niiden tehtailuun. Kun lastensuojelun toimin sitten vatkotaan sekalaisia parisuhdeongelmia lastensuojeluongelmina, varmasti riittää työtä rajattomasti. Siinä missä tarvittaisiin psykologeja ja parisuhdeterapeutteja, työllistetään sosiaalityöntekijöitä ja erityisesti kalliita sijaisperheitä. Epäilemättä se sopii näiden ammattiryhmien tarpeille varmistaa työpaikkansa säilyminen.

Otetaan erinäisiä ongelmia ja vaihtoehtoisia näkemyksiä:

    «Kelvottomien vanhempien ja kelvottomien sosiaalityöntekijöiden määrä on räjähdysmäisessä kasvussa riippuen siitä, kenen kannalta todellisuutta tulkitaan.» – Marketta Mattila, Yle Radio 1 2014, ks. Yle Areena kohta 36:50 – suosittelen!

Lastensuojelun asiakasmäärät perustuvat siihen, että opettajia, terveydenhoitajia ja muita kannustetaan ja peräti velvoitetaan tekemään lastensuojeluilmoitus mistä tahansa vähänkin huomiota herättävästä eli ammattikielellä "huolesta". Eli vaikkapa jos opettajan oma ammattitaito tai kärsivällisyys ei riitä hieman itsepäisen lapsen kanssa, syytetään kodin ongelmia ja vanhempien osaamattomuutta. Se sitten nopeasti eskaloidaan "tukitoimiksi" kutsutuiksi pakkotoimiksi ja usein heppoisin perustein huostaanotoiksi. Kun suurimalla osalla "autetuista" on pieniä tai olemattomia ongelmia, todelliset avun tarvitsijat hukkuvat massaan.

Puhutaan lastensuojelun karmeasta tilanteesta, juoppojen ja hullujen vanhempien ongelmaperheistä, juostaan ravintoloissa ja maataan tiedottomina lattioilla huumepiikitettynä, kun lapset leikkivät hippaa puukkojen kanssa. Että lastensuojelu tekee tosi tärkeää työtä ja pelastaa lasten henkiä.

Todellisuus sitten taas on sitä, että ahdistellaan perheitä lapsiperheiden tavallisista jaksamisen vaikeuksista, pienten kouluongelmien vuoksi, lapsille annetaan liikaa sipsejä tai jopa sukupuolten tasa-arvon epäkohdista. Kyllä oikeasti, että kotitöiden jakautuminen muuten kuin aivan tasan miehen ja naisen välillä on peruste viikoittaisille valvontakäynneille kunnes tilanne on korjautunut.

Sosiaalityöntekijöillä on kohtuuttoman paljon valtaa, joka lähtee heidän oikeastaan ainoasta työvälineestään, huostaanotto-uhasta. Työvälinettä käytetään vallan välineenä huolettomasti, mutta ahkerasti, kuten pakottaen vanhempia eroamaan huostaanoton uhalla.

    «Lastensuojelun selvitysryhmä toteaa, että vanhemmat, lapset ja nuoret ovat lastensuojelussa usein heikkoja asiakkaita. Kunnalle ja lastensuojelun ammattihenkilöille on annettu poikkeuksellisen paljon valtaa suhteessa asiakkaisiin.» Toimiva lastensuojelu – Sosiaali- ja terveysministeriön raportti 2013.

Pimeämpänä puolena on, että sosiaalityöntekijät myös hallitsevat totuutta ja kirjoittavat kaikki ne lausunnot, joiden pohjalta oikeusistuimet tekevät tuomionsa. Epäkohtien pienempi tai suurempi vääristely kirjallisissa lausunnoissa mahdollistaa niiden käytön huostaanottopäätöstä haettaessa. Tavaroista pöydällä saatetaan kirjata arvio sotkuisesta kodista, mikä myöhemmissä lausunnoissa elää ja muuntuu tavaravuoriksi. Totuuden hallitseminen on keskeinen työkalu, koska se antaa valtaa perheiden ohjaamiseen pelolla.

Että sellaista se oikeasti on, löyhin perustein tehdyistä huostaanotoista puhumattakaan. Suomessa nähtävästi tehdään kansainvälisesti poikkeuksellisen paljon huostaanottoja. Järjestelmä, jossa valtio maksaa kunnille huostaanotoista ja siten vapauttaa avohuollon velvoitteista, ruokkii huostaanottobisnestä.

Perusongelma taitaa olla siinä, että kun virkamiehet voivat vapaasti ottaa juuri niin paljon tekemistä kuin haluavat, varmistaen oman työnsä jatkuvuuden, kuitenkin delegoiden varsinaisen työn muille, työn määrä väistämättä maksimoituu. Tuo pullataikinan kohoamiselle ei näy oikein muuta loppua kuin ehkä, että lapset ovat lastensuojelun vakioasiakkaita ja kaikki perheet toistensa sijaisperheitä.

Lastensuojelun kokonaiskustannukset ovat jo nyt yli 1,1 miljardia euroa (THL 2012). Nykyään jo oletettavasti enemmän. Lastensuojelu ei tarvitse lisää rahaa vaan täyremontin.

    «1980-luvulla tuettiin perheitä universaalipalveluilla. Työssä painottui ennaltaehkäisevä näkökulma. Kodinhoitajia oli lähes 4 000 ja kotiavustajia runsas 5 000. Nyt on enää lastensuojelun perhetyö, joka ei ole konkreettista kotiapua.» (Perhetyö on käytännössä yksinomaan perheiden valvontaa.)

Näistä epäkohdista on kirjoitettu viime vuosina paljon, mutta ilmeisesti kestää vielä ennen kuin ongelmat aletaan tiedostaa. Ainoat viralliset äänet ovat juuri ne, jotka rahaa itselleen pyytävät. Nyt siis jo haluavat 4000 €/kk palkan. Syytämällä lisää rahaa pohjattomaan järjestelmään vain paisutetaan ongelmia.

Poimitaan nyt muutamia lähteitä:

Toimituksen poiminnat