TiinaElovaara Life. Laughs. Sports. Politics. Justice.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 19 min 55 s sitten

Kokoomuksella nyt tiukka linja turvapaikanhakijoihin: ”Ketkä eivät tarvitse suojelua, eivät tule EU:n puolelle lainkaan”

19.2.2019 15:27

Kokoomus on valmis nostamaan kiintiöpakolaisten määrää, mutta vain jos Euroopan unioni saa laadittua uuden kiintiöpakolaisuuteen perustuvan turvapaikkajärjestelmän.

”Me toivoisimme, että voisimme kehittää turvapaikkahakumekanismia siten, että tällaisista rajan yli tapahtuvasta turvapaikanhausta voitaisiin luopua käytännössä kokonaan. Eli ei lähdetä kansainvaellukselle kohdemaa valiten ja sitten tullaan ja haetaan turvapaikkaa”, sanoo kansanedustaja, turvapaikkapoliittista ohjelmaa valmistellut kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra.

Keskusta tyrmää autoveron poiston: ”Selkeä tulonsiirto hyvätuloisille”

19.2.2019 14:23

Keskusta ottaa kantaa autoverotukseen juuri julkaistussa liikennepoliittisessa linjauksessaan.

Autoverotus pitää keskustan mukaan tulevallakin vaalikaudella toteuttaa niin, että veronalennukset kohdistuvat vähäpäästöisiin autoihin.

Autoveron poistoa keskusta ei kannata. Puolue linjaa, että autoveron poisto ”halpuuttaisi erityisesti kaikista suuripäästöisimpien autojen hintaa, ei juurikaan pienipäästöisten”.

”Autoveron poisto olisi selkeä tulonsiirto hyvätuloisimmille ja varakkaimmille. Sitä keskusta ei voi tukea”, keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni sanoo.

Kela: +150 €/kk näkyy Suomen äitien käytöksessä – jäävät pidemmäksi aikaa kotiin

19.2.2019 14:10

Kelan mukaan äidit hoitavat lasta pidempään kotona kunnissa, jotka maksavat kotihoidon tuen kuntalisää. Tuen määrä vaikuttaa hoitojakson pituuteen sekä työssä että työttömänä olleilla äideillä.

Lasten kotihoidon tuen kuntalisän suuruus oli vuonna 2018 keskimäärin 147 euroa/lapsi, on Kuntaliitto kertonut. Kuntalisä on kotihoidon tuen päälle maksettava lisäraha, jonka maksaminen on kunnan harkinnassa.

Palloliitolle suurin korotus veikkausvoittovaroista

19.2.2019 13:55

Urheiluministeri Sampo Terho on myöntänyt valtionavustukset liikuntajärjestöille. Toimintaa tuetaan tänä vuonna Veikkauksen tuotolla yhteensä 42 268 000 euroa eurolla. Avustuksia myönnettiin 124 järjestölle.

Liikuntajärjestöille jaettu tuki kasvoi viime vuodesta 600 000 eurolla.

Vihreiden Aino Pennasen lentokoneprotesti nousi esiin – Kokoomus: ”Lentokonematkustajan on mahdotonta tietää”

19.2.2019 12:58

Kokoomus esittää uudessa turvapaikkapoliittisessa ohjelmassaan, että viranomaiset voisivat jatkossa julkistaa edes osin kielteisiä turvapaikkapäätöksiä ja niiden taustoja. Esille puolue nostaa viime heinäkuun lentokoneprotestin, jossa vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen nousi lentokoneessa seisomaan estäen näin koneen lähdön.

Kysely: Luottokortin käyttäjä, varo useiden satasten lisälaskua – 38% suomalaisista antaa rahastaa itseään

19.2.2019 12:31

Rahoituspalveluiden vertailusivusto Vertaaensin.fi:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan suuri määrä suomalaisista ei toimi järkevästi luottokorttinsa kanssa.

Sivuston teettämän tutkimuksen mukaan yli 18-vuotiaista suomalaisista 79 prosenttia omistaa luottokortin.

Useimmat luottokorttiyhtiöt tarjoavat ainakin 30 tai jopa 45 päivän korotonta maksuaikaa, Vertaaensin.fi kertoo tiedotteessaan.

Ministeri Niinistöltä rajut syytökset: ”Palkkio 670–1340 €/lausunto – perustuslakitalebanit saivat tahtonsa läpi”

19.2.2019 10:49

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) arvostelee kovin sanoin blogissaan perustuslakiasiantuntijoita. Eduskunnan puhemies Paula Risikko päätti aiemmin tässä kuussa vetää tiedustelulakipaketin pois täysistunnosta ja käyttää lait vielä kerran perustuslaki-, hallinto- ja puolustusvaliokunnissa. Risikon mukaan nyt varmistetaan, että lakiesitykset ovat perustuslain mukaisia.

”Suomen valtio teki hoitajapulan ihan itse” – 72 000 ihmisen reservi nousi esiin Ylellä

19.2.2019 10:01

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja hoitoalan ammattiliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola ovat sitä mieltä, että opetuspaikkojen lisääminen ei ratkaise työvoimapulaa hoitoalalla. Rytkönen ja Paavola keskustelivat aiheesta Ylen Ykkösaamussa.

Elina Lepomäki: ” Tilanne on kestämätön – Uuden asunnon myyntihinnasta lähes puolet veroja”

19.2.2019 08:48

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki vaatii seuraavalta hallitukselta muuttoliikeohjelmaa Suomeen. Hän kirjoittaa asiasta Arvopaperin kolumnissaan.

Kokoomuslainen sote-käsittelystä: ”Ihmettelen, miksi työjärjestys on sellainen”

19.2.2019 08:25

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa tänään tiistaina sote-uudistuksen käsittelyä. Valiokunnan kokoomuslainen jäsen Mia Laiho sanoo Uudelle Suomelle pitävänsä välttämättömänä, että perustuslakivaliokunta pitää tällä viikolla ylimääräisiä kokouksia.

Kritisoidut koripallon MM-karsinnat huipentuvat – Susijengi voi pudottaa Venäjän kisoista

19.2.2019 07:40

Paljon kritiikkiä osakseen saaneet karsinnat koripallon 2019 MM-kisoihin Kiinaan päättyvät ensi maanantaina Jaossa on vielä 18 kisapaikkaa. Suomikin pääsisi kisoihin, jos voittaisi torstaina Espoossa Ranskan ja sunnuntaina Permissä Venäjän.

Kimi Räikkönen: ”Ei ole tiettyä paikkaa, mihin tähtään”

19.2.2019 07:15

Kimi Räikkönen nähtiin maanantaina ensi kertaa uuden työnantajansa Alfa Romeon auton ohjaimissa. Räikkönen osallistui Barcelonan talvitesteihin, joissa oli päivän viidenneksi nopein.

Kimi päivän urakka päättyi auton hyytymiseen. Räikkönen ei ollut kuitenkaan päivän antiin pettynyt.

- Päivä alkoi tietysti spinnauksella, mutta jos sitä ei oteta lukuun, niin kaikki meni hyvin, Räikkönen virnisteli F1-sarjan verkkosivujen mukaan.

Alfa Romeo on tietysti erilainen kuin Ferrari. Nyt Räikkönen ei aja enää F1:n kärkitiimissä.

Suomelle tarjotaan elektronisen sodankäynnin Growler-hävittäjää – HX-hankkeen Puranen: ”Mielenkiintoista”

18.2.2019 19:30

Boeing ilmoitti tänään Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvaltain puolustusministeriö on antanut Boeingille ja USA:n merivoimille luvan tarjota Suomelle EA-18G Growler-koneita.

Sotatilanteessa koneparven edellä lentävän Growlerin tehtävä on pimentää vihollisen tutkat ja elektroninen kommunikaatio niin tehokkaasti, että muut koneet saavuttavat kohteensa tulematta havaituksi. Growlerin voi muuntaa myös tavanomaiseksi Super Hornetiksi tehtävän niin vaatiessa. Lento-ominaisuuksiltaan koneiden pitäisi olla samanlaisia.

Donald Trump ministeriön erottamissuunnitelmasta: ”Vau, niin paljon valheita – maanpetturuutta”

18.2.2019 19:12

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää ”laittomina” ja ”maanpetturuutena” maan oikeusministeriössä tehtyjä suunnitelmia Trumpin erottamiseksi presidentin paikalta.

Liittovaltion poliisin FBI:n entinen varapääjohtaja ja virkaatekevänä pääjohtajana toiminut Andrew McCabe vahvisti CBS:n 60 Minutes -ohjelmassa, että toimia harkittiin. McCabe on ensimmäinen omalla nimellään, vakuutukseksikin kutsutun suunnitelman vahvistanut henkilö.

Kyösti Suokas lyttää vihreiden tavoitteen saatavuusharkinnasta: ”Myrkkyä vähenevistä duunarityöpaikoista taisteleville”

18.2.2019 18:32

Rakennusliiton varapuheenjohtaja, kansanedustajaehdokas Kyösti Suokas (vas) lyttää blogissaan ”synkkänä luettavana” vihreiden vaalitavoitteen työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta.

Saatavuusharkinta merkitsee, etteivät työnantajat voi rekrytoida tehtäviin vapaasti ulkomaista työvoimaa EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta, vaan viranomaiset käyvät ensin läpi, olisiko tehtäviin saatavilla työntekijöitä omilta työmarkkinoilta.

Hässäkkä tiedustelulaeista sai kokoomuslaisen jyrähtämään – VU: ”Professorien aktivismi vakava uhka perustuslaille”

18.2.2019 17:23

Oikeustieteen professoreiden Juha Lavapuron ja Martin Scheininin ”aktivismi on vakava uhka perustuslaille ja sen tärkeimmälle periaatteelle, demokratiaperiaatteelle”, kirjoittaa kokoomuksen entinen kansanedustaja, varatuomari Kimmo Sasi Verkkouutisten blogissaan.

Sasi viittaa kirjoituksessaan erityisesti tiedustelulakien käsittelyyn.

Yrittäjien kyselystä kylmät luvut Juha Sipilälle: ”Ainoastaan muiden täydellinen sekoilu tai täysin odottamaton tapahtuma voisi nostaa”

18.2.2019 16:15

Suomalaisten luottamus pääministeri ja vaaleihin valmistautuvan keskustan puheenjohtaja Juha Sipilään (kesk) on alamaissa, ilmenee Suomen Yrittäjien teettämästä kyselytutkimuksesta. Jotta äänestäjien luottamus vielä nousisi vielä ennen vaaleja, Sipilä tarvitsisi pienen ihmeen tai muiden puolueiden on todella sössittävä, tutkija pohtii.

Lennonjohtajat varoittavat: Tulossa jopa lentojen peruutuksia – ”Edesvastuutonta”

18.2.2019 14:49

Itä- ja Pohjois-Suomen talvilomaviikolle ajoittuva uusi lennonjohdon työsulku tulee aiheuttamaan viiveitä ja jopa peruutuksia lentoliikenteessä, arvioi Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY.

FBI:n ex-pomo paljastaa 60 minutes -ohjelmassa: Trumpin erottamista harkittiin – ”Hänen kyvyistään ja aikeistaan oltiin erittäin huolissaan”

18.2.2019 14:25

Yhdysvaltain oikeusministeriössä harkittiin toimia presidentti Donald Trumpin erottamiseksi, vahvistaa liittovaltion poliisin FBI:n apulaisjohtajana aiemmin toiminut Andrew McCabe CBS-kanavan 60 minutes -ohjelmassa.

Kokoomuksessa iloitaan: ”Palautevyöry” ryöpsähti automainoksesta

18.2.2019 14:06

Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen ja kansanedustaja Timo Heinonen kertovat, että puolueen autoilua koskeva vaalimainoskampanja on saanut aikaan ennätysmäisen palautevyöryn.

”’Autot kuuluvat teille’ -kampanja on kerännyt ennätysmäärän huomiota ja ennätysmäärän palautetta”, Heinonen kertoo Twitterissä.

”Saadun positiivisen palautevyöryn perusteella yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista mainoksista”, hehkuttaa puoluesihteeri Pesonen Twitterissä.

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset