TiinaElovaara Life. Laughs. Sports. Politics. Justice.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ammattiyhdistysliike

Miksi heitämme investoitua rahaa hukkaan?

 

Kerron miten AY -liike liittyy kotouttamisen, tai oikeastaan estää sen toteutumisen, ja miten me yhteiskunnassa heitämme käsittämättömän määrän resursseja hukkaan.

Lähes kaikkien yliopistojen rehtorit ovat toivoneet, että maisteritutkintoa suorittavat ulkomaalaiset saisivat automaattisesti työluvan valmistuttuaan. Yhteiskunta on tässä vaiheessa investoinut näihin paljon, he ovat jo integroituneita, kielitaitoisia ja korkeasti koulutettuja. Juuri se hetki kun yhteiskunta alkaa saamaan hyötyä takaisin veronmaksun ja osaamisen muodossa.

Vastakkain ajautunut kansa

Vastakkain ajautunut kansa

 

Meidän suurin ongelmamme on jatkuva vastakkainasettelu. Varsinkin tällä hallituskaudella on vastakkainasettelu vahvistunut niin työmarkkina kentillä, sosiaalisessa mediassa kuin poliittisessa päätöksen teossakin.

Esimerkiksi ammattiyhdistysliikettä on ajettu puolustuskannalle, kun duunareiden, työttömien, opiskelijoiden ja eläkeläisten asemaa on jatkuvasti heikennetty.

 

Me olemme nyt nähneet, että oikeistopolitiikka ei toimi. Poliitikot eivät myönnä virheitään, vaan muuntelevat totuutta.

Ruotsalainen jojo:ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus

Ammattiyhdistysten jäsenmaksujen verovähennysoikeus on ollut läntisessä naapurimaassamme varsinaisen jojoilun kohteena. Vuonna 2007 silloinen porvarihallitus poisti vähennysoikeuden, kun taas tämän vuoden heinäkuun alusta punavihreä Stefan Löfvenin hallitus opposition tuella saattoi sen uudelleen voimaan. Nyt, vajaa puoli vuotta myöhemmin päätti porvarienemmistöinen valtiopäivät taas poistaa vähennysoikeuden.

Patamusta porvaribingo

Ministeri Iiro Viinanen kirjoitti tänään mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005894177.html). Kirjoituksessa hän jatkaa oikeiston hyökkäystä ammattiyhdistysliikettä kohtaan. Tekstiä lukiessa olisi voinut jälleen pelata patamusta porvaribingoa, kun tekstistä löytyvät fraasit jämähtäneisyys, verot, YTK jne. Bingon olisi voinut huutaa jo varmasti toisen kappaleen kohdalla.

Luottamusmies mahdollistaa aidon paikallisen sopimisen

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen tavoitteena on heikentää ammattiyhdistysliikkeen mahdollisuuksia valvoa työntekijöiden etua. Kansanedustaja Matti Vanhanen on samoilla linjoilla. He kumpikin ovat sitä mieltä, ettei työpaikoilla paikallisesti asioista sovittaessa luottamusmiehen tarvitsisi edustaa työntekijöitä. 

Ei kompromisseja

En ole elinikänäni nähnyt vastaavanlaista vastakkain asettelua, mitkä Suomen hallitus ja Suomen Yrittäjä järjestö on saanut aikaan. 

Se miksi ammattiyhdistyliike on nyt aktivoitunut on nämä kaikki Sipilän hallituksen muodostamat heikennykset työttömyysturvaan ym.  Kaikkihan muistaa sen kuuluisan kikysopimuksen mihin hallitus kiristämällä ja uhkailemalla ammattiyhdistysliikkeen pakotti, ettei tulisi niitä hallituksen silloin valmisteluissa olevia pakkolaki paketteja missä olisi kyykytetty ihmisiä oikein kunnolla.

 

No, mutta miksi ammattiliitoista ei erota…

…nyt kiireen vilkkaa suurin määrin, jos ammattiyhdistysliikkeen näkökulma ja toimet eivät vastaa jäsenistön näkemyksiä? 

Avoin kirje Turja Lehtoselle

Arvoisa Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen,

Olen viime päivät järkytyksellä seurannut toimintaasi erityisesti sosiaalisessa mediassa. Joudun tosin tekemään sen nyt muiden kanavien kautta, koska olet esittämieni kriittisten huomioiden takia estänyt minua suoraan seuraamasta julkisia kirjoituksiasi. 

Jotain tolkkua - ay-liike laittaa sijaiskärsijöiksi lapset ja vanhukset

Poliittiset lakot ovat lähtökohtaisesti epäreiluja, sillä ne rankaisevat sellaisia osapuolia, joilla ei ole edes teoriassa mahdollisuutta vaikuttaa lakon taustalla olevaan poliittiseen syyhyn. Pienyrittäjä tai suurempikaan firma ei voi sille mitään, että poliitikko Arkadianmäellä päättää jotain ay-liikkeelle epämieluisaa. Silti juuri yrittäjä on maksumiehenä, kun ay-liike yllyttää jäsenensä lakkoon ja työ firmassa seisahtuu. 

Ulkoparlamentaarisia voimia

Työministeri Jari Lindströmin mukaan meillä on havaittu ulkoparlamentaarisia voimia. Hallituksen suunnitelmat ovat saaneet ay-liikkeeltä täystyrmäyksen, vaikka hallitus on hänen mielestään ollut asian suhteen hyvin sovitteleva. Tule Lindström Sipilän ja muiden kamujesi kanssa käymään Heinolassa, niin minä näytän teille täystyrmäyksen. Tietysti näin ihan verbaalisesti ja kuvainnollisesti. Muutenkin minusta on väärin, että sinä olet hallituksessa vaikkei sinua tai puoluettasi ole kukaan äänestänyt. Eli se siitä parlamentarismista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä