TiinaElovaara Life. Laughs. Sports. Politics. Justice.

Kaikki blogit puheenaiheesta Ukraina

Viisi vuotta Maidanista: Isoäiti Antonina

 

Antonina Dvorianets (os. Nechyporenko) syntyi upean luonnon ja työteliäiden ihmisten Tšernobylissä 23. maaliskuuta 1952. Kaupunki mainitaan ukrainalaisissa kronikoissa jo 1100-luvulla, mutta parhaiten se tunnetaan vuonna 1986 tapahtuneesta ydinvoimalaonnettomuudesta. Antonina vietti kasvuvuotensa paikallisessa lastenkodissa.

Viisi vuotta Maidanin kansannoususta - Ukraina ei unohda sankareitaan

 

Olin puolisoni Helmut Diekmannin kanssa Ukrainassa koulutusmatkalla maaliskuussa 2016 ja pysähdyimme Kiovan keskustassa Maidanin aukiolle, joka oli vuosien 2013-14 aikaisen kansannousun tapahtumapaikka. Lukuisat kukkakimput ympäröivät ns. Taivaallisten joukkojen -muistomerkkiä. Hallinnon palkkaamat tarkka-ampujat ja Berkutin poliisit surmasivat yli sata kansannousuun osallistunutta mielenosoittajaa, useimmat helmikuussa 2014.

Suomen presidentti lepytteli viisaasti Putinia

Katsoin televisiosta Jari Tervon Kekkos-sarjaa. Tervo on rehellinen ja suorapuheinen realisti. Hän väittää, että Kremlistä vaikutettiin vuoden 1956 presidentinvaaleihin. Hrushtshev määräsi Paasikiven vaihdettavaksi Kekkoseen.

Faktantarkastusta Ukrainan vallankumouksesta

Maailma on sanojen vankina.

Muistin virkistykseksi palaan erääseen lempiaiheistani eli Ukrainaan.

Iltasanomien toimittaja Arja Paananen joka on ruotinut Venäjän tekosia maailmalla ei näköjään aina huomaa miten Yhdysvallat sopii mukaan kuvaan kun maailmalla tapahtuu. Noh jotkut tykkää Cokiksesta ja Mäkkäristä.

Rebublikaanisenaattori John McCain Maidanaukiolla puhumassa ja yllyttämässä kansaa vallankumoukseen

(Eihän haiskahda vieraan vallan sekaantumiselta Ukrainan tapahtumiin)

https://

Venäjän uskottavuus koetuksella Kerstshin salmen tapahtumista

Kansainvälisen Bellingcatin selvitysryhmän raportin mukaan Venäjän rannikkovartiosto ampui ukrarainalaista tykkivenettä kansainvälisellä merialueella. Selvitysryhmä pitää kiinnostavana, että Venäjäkään ei asiaa kiistä. Myös Ukrainan ja Venäjän kertomukset tapahtumista ovat yhteneväiset.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005920668.html

Toistaiseksi Venäjä on kertonut ukrainalaisten aiheuttaneen välikohtauksen provosoinnillaan. Venäjän uskottavuus asiassa on koetuksella.

Niinistö eskaloi: "Tulkaa tänne Lappiin, niin me.."

Suomessa -ainakin täällä Lapissa nousevat pommikoneet ilmaan, kun Ukrainassa tapahtuu jotakin. Näin kävi nytkin, kun Asoranmerellä Ukraina järjesti provokaation ja toi sotalaivat Venäjän aluevesille. 

Pommikoneet jylistävä Simojärven yllä.

Edellinen hävittäjäoperaatio liittyyi NATO suursotaharjoituksiin josta me kansalaiset emme tienneet, minkä maan kansalainen mitäkin pomikonetta Lapin taivaalla ohjaa ja millaisin miettein.

Samoin jäi epäselväksi kenen komennossa pommikoneet ovat?!

Venäjä, Venäjä, Venäjä - NATOon liittyminen ei ole myöhäistä

Pari päivää sitten Venäjän joukot tukkivat Mustaamerta ja Asovanmerta yhdistävän Kertšinsalmen estäen laittomasti ukrainalaisia laivoja liikkumasta alueella. Venäjä eskaloi tilannetta lisää törmäyttämällä laivansa tahallaan ukrainalaiseen alukseen, avaamalla tulen kohti ukrainalaisia ja kaappaamalla kolme alusta.

Möläyttikö ulkoministeri Suomen kannan Asovanmeren kriisiin liian aikaisin

Ennen kuin asiaa edes on kunnolla selvitetty, niin ulkoministeri totesi, ettei usko tapauksella olevan vaikutusta Suomen ja Venäjän väleihin.

Vaikuttiko asiaan se kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kehunut Soinia hyväksi ystäväkseen.

Kun näin nopeasti Suomen kantoja töräyttelee julkisuuteen puutteellisin tiedoin, niin voi käydä niinkin, että asia saattaa saada ulkoministerin kannalta nolon käänteen.

Kansainvälisen yhteisön säilytettävä maltti Ukrainan kriisin selvittelyssä

 

Sunnuntaina Venäjä otti haltuunsa kolme Ukrainan laivaston alusta Kertshinsalmella Krimin niemimaan ja Manner-Venäjän välissä, mikä on ainoa merireitti Asovanmereltä Mustallemerelle. Venäjä käytti valtauksessa aseita ja Ukrainan alusten miehistön jäseniä haavoittui tilanteessa. Ukraina on kertonut kuudesta haavoittuneesta, Venäjän mukaan haavoittuneita on kolme.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä